Ihan jotain muuta

Jukka Ruukki on Tiede-lehden päätoimittaja ja Sanoman tiedetoimituksen esimies.

Jukka Ruukki
Päätoimittaja
Tiede-lehti

Menneisyys on pahempi kuin tiedät ja tulevaisuus parempi kuin arvaatkaan.

Maailmassa ei enää kukaan kuole nälkään. Tiedemiehet kasvattavat suurissa akvaarioissa kaloja, levää ja meriheinää, jotka jalostetaan ravinnoksi. Lisäämällä sopivia kemikaaleja saadaan ruokaa, joka maistuu pihviltä, vihanneksilta tai vaikkapa vuosikertaviskiltä. Näin ennustettiin 2000-luvun ruokahuoltoa Otavan Mitä-Missä-Milloin-kirjassa vuonna 1966.

Tulevaisuuden ennustaminen on helppoa, mutta ajoittaminen vaikeaa. Viskille maistuvaa kalaproteiinipatukkaa ei myydä ainakaan vielä lähikaupassa.

Perusvaikeus piilee siinä, että emme voi ennalta aavistaa, mitä tieteen ja tekniikan keksintöjä tullaan tekemään. Jos tietäisimme 2000-lukua mullistavat innovaatiot, ne olisi jo keksitty.
Joskus osuu kohdilleen. 1969 viestinnän ja tekniikan tuntija professori Osmo A. Wiio ennakoi vuoden 2000 paikkeille yhteiskuntaa, jossa lehtien lukeminen, kirjojen lainaaminen, pankkiasiat ja ostokset hoidetaan kotoa käsin ”television kaltaisella lukulaitteella”. Kuulostaa kovasti internetiltä.

”Ihmiselle on tyypillistä aliarvioida tulevaisuutta. Kuvittelemme sen muistuttavan nykyaikaa pienillä muutoksilla höystettynä.”

Aina epäonnistunut ennuste ei ole hutikuti, vaan näköharha. Uudet teknologiat lyövät harvoin itsensä läpi kertarytinällä. Yleensä se käy hivuttaen ja huomaamatta.

Etätyöstä paasattiin suu vaahdossa 1980-luvulla, mutta vasta viime vuosina on lunastanut lupauksensa. Jo nyt todellisuutta ovat lentävät autot ja 3D-tulostetut ihmisen varaosat, vaikka ne eivät käytännön elämässämme näykään. Jos asiantuntijoihin on luottaminen, ensimmäinen 3D-maksa printataan tänä vuonna.

Ihmiselle on tyypillistä aliarvioida tulevaisuutta. Kuvittelemme sen muistuttavan nykyaikaa pienillä muutoksilla höystettynä. Mielikuvitus ei veny pidemmälle, vaikka pitäisi. Poliitikolle tulevaisuus on vaalikausi, sijoittajalle kvartaali. Tulevaisuuden näkijälle lyhin aika, johon tähtäin edes kannattaa suunnata, on jossain sadan vuoden tuolla puolen. Kun osaa nostaa katseensa omia varpaan kärkiä pidemmälle, näkee kirkkaammin, minne maailma saattaa olla menossa.

Toinen meitä vaivaava harha on sitkeä pessimismi. Puhumme usein vanhoista hyvistä ajoista, emme koskaan vanhoista pahoista ajoista. Menneisyys nähdään paratiisina, ja tulevaisuus tuhon tienä. Maalaamme vastoin parempaa tietoa nuorille kuvan maailmasta, jolla ei ole tulevaisuutta eikä mahdollisuuksia.

Todellisuudessa keskimäärin kaikki on mennyt parempaa päin, kiitos tekniikan kehityksen: ihmisarvoisempaa elämää entistä useammalle. Viime vuosikymmeninä sadat miljoonat ovat nousseet äärimmäisestä köyhyydestä. Eikä mene kehnosti meilläkään. Suomalaiset ovat tutkitusti yksi onnellisimmista kansoista.

Maailma ei suinkaan ole lopussa, se on vasta alussa. Tiede ja teknologia antavat siihen keinot, kunhan niitä käytetään oikealla ja tehokkaalla tavalla ihmiskunnan ja maapallon hyväksi.

Yhdysvaltalainen futurologi Edward Cornish sanoo mielestäni viisaasti: Melkein kaikella, mitä emme tiedä tulevaisuudesta, on vähän merkitystä, kun taas se vähä, mitä voimme tietää, on äärimmäisen tärkeää, koska se auttaa meitä tekemään parempia päätöksiä.

Kun vaihtoehdot ovat tiskissä, voimme tehdä valintoja mahdollisten tulevaisuuksien välillä. Eteenpäin on helpompi mennä, kun tietää, missä suunnassa on eteenpäin.

Jukka Ruukki on Tiede-lehden päätoimittaja ja Sanoman tiedetoimituksen esimies.