Anne Berner: ”Kuka olisi arvannut Suomen loistavan pelialalla?”

Anne Berner (kesk) on liikenne- ja viestintäministerin tehtävänsä lisäksi pohjoismaisen yhteistyön ministeri. Kuva: Sakari Piippo / Valtioneuvoston kanslia

Ministeri Bernerin mukaan Suomi ja Pohjoismaat voivat menestyä maailmalla millä tahansa toimialalla. Pohjoismaiden on kuitenkin tiivistettävä yritystensä välistä yhteistyötä.

Suomi on tänä vuonna puheenjohtajamaa Pohjoismaiden ministerineuvostossa. Pohjoismaisen yhteistyön ministerin Anne Bernerin (kesk) mukaan Suomi ja suomalainen innovaatiotoiminta voivat saada konkreettista hyötyä puheenjohtajakaudesta. Kauden teemoja ovat vesi, luonto ja ihmiset.

”Puheenjohtajakausi tarjoaa Suomelle mahdollisuuden nostaa keskusteluun meille tärkeitä asioita, joita voidaan edistää yhteistyössä muiden Pohjoismaiden kanssa. Tänä vuonna esillä ovat vahvuutemme vesiosaaminen ja cleantech, biopolttoaineet, luontomatkailu ja digitaalisuus”, Berner kertoo.

Bernerin mukaan Pohjoismaiden pitäisi entisestään tiivistää yritysyhteistyötä, jotta pääomaat saataisiin kunnolla liikkumaan.

”Pienillä Pohjoismailla on sitä enemmän voimaa, mitä enemmän teemme yhdessä. Pohjolalla on jo lähtökohtaisesti arvoa ja uskottavuutta maailmalla, ja osaamista on järkevää kehittää yhteisvoimin eteenpäin. Pohjoismailla on samoja intressejä globaalilla mittakaavalla, ja yrityksillä on hyvä mahdollisuus saada näkyvyyttä profiloitumalla juuri Pohjoismaisiksi.”

Menestystä missä vain

Ministerin mukaan Pohjoismailla on mahdollisuus menestyä millä tahansa valitsemallaan alalla.

”Millennium-teknologiapalkinto on erinomainen esimerkki siitä, miten Suomen teknologiamainetta voidaan edistää.”

”Kuka olisi esimerkiksi arvannut, että meille Suomeen kasvaa merkittävä peliyhtiökenttä? Lähtökohtana on, että vahvan yrityksen vedossa perustetaan aina muitakin saman toimialan, ja myös eri toimialojen, yrityksiä ja yllättäen syntyykin maailman parasta peliosaamista. Tätä pitää hyödyntää laajemmin yhteispohjoismaisen verkostomme avulla”, Berner ottaa esimerkiksi.

Anne Bernerin mukaan yhteiskunnan tehtävä ei ole ohjata maata tietyille toimialoille, vaan tukea ja mahdollistaa uudenlaisen bisneksen syntymistä mahdollisimman laajasti. Vaikka Suomi on osoittanut osaamisensa esimerkiksi mobiili-, tietosuoja- ja cleantech-aloilla, ministeri näkee minkä tahansa alan tulevaisuuden lupauksena.

”Ei kannata ajatella, että Suomi tai Pohjoismaat voivat olla vain tiettyjen alojen eksperttejä. Start upeja voi syntyä yllättäen minne vain.”

Ministeri Bernerin mielestä pohjoismaisen brändin houkuttelevuutta ja tehoa voidaan terästää hyvin monenlaisin keinoin.

”Olen pitänyt esimerkiksi Millennium-teknologiapalkintoa monesti erinomaisena esimerkkinä siitä, miten Suomen teknologiamainetta voidaan edistää ja kiinnittää huomiota suomalaiseen osaamiseen. Palkinto tuo meille tutkijoita ja tieteen alan ihmisiä.”

Teksti: Laura Manas

Lue myös artikkelimme Nordic Innovation Housesta, uudesta pohjoismaisten startup-yritysten keskuksesta, joka ottaa Piilaaksossa vastaan Yhdysvaltain markkinoille laajentuvia firmoja. 

Lataa pdf